9. syyskuuta 2015

Opetellaan pysymään selässä


Postaustahtini on hidastunut, tiedän. Yritän kuitenkin pyrkiä tähän kolmen päivän välein postaamiseen, mutta en rupea lupaamaan mitään. Aikaa mulla on rajallisesti ja postausideoita todella vähän. Mulle saa heitellä postaustoiveita! Kysymyspostausta en ainakaan vielä halua tehdä. Lisäksi mun pitäisi jo kovaa vauhtia suunnitella uutta ulkoasua, mutta eiköhän senkin aika joskus tule.

En löytänyt yhtään parempaa kuvaa.. Älkää välittäkö mistää muusta, katsokaa vain Tiltan jalkoja. Uskokaa tai älkää, mutta se tosiaan väistää tässä kuvassa!

Turhien tarpeellisten blogijuttujen jälkeen siirrytään itse aiheeseen, olin nimittäin eilen tallilla liikuttamassa Jalmaria. Olin varautunut liian lämpimin vaattein, koska koulusta lähtiessä tuli kylmä lapasilla. Jaloissani olivat villasukat, ratsastushousujen alla legginssit ja takin alla huppari. Voitte vain kuvitella, kuinka kuuma tuli! Jouduin ottamaan hupparin takin alta pois karsinoiden siivoamisen jälkeen. Aluksi kaverini meni Tiltalla ilman satulaa ja treenasi käyntiä ja itse juoksutin Jalmaria liinassa. Jalmari juoksi taas oikein hienosti ja se ei meinannut edes hidastaa millään! Kun Pullaa(keksimäni "lempinimi" Jalmarille viitaten sen tämän hetkiseen mahaan) oli juoksutettu riittäviin, keskityin Tiltan kuvaamiseen. Pyysin kaveriani Nelliä kertomaan Tiltan ratsastuksesta:
"Menin pitkästä aikaa ilman satulaa Tiltalla ja treenattiin kunnolla pelkästään käyntiä. Alkukäyntien jälkeen otin ohjat tuntumalle ja lähdin taivuttelemaan Tiltaa. Tamma yleensä "varoo" ohjastuntumaa ja ex-ravurina nostaa pään ylös, mutta tällä kertaa tuntui jo alussa tosi kivalta. Sekin saattoi vaikuttaa, että laitoin Tiltalle turpahihnan, jota ei ole käytetty sillä pitkään aikaan. Vasempaan suuntaan tamma oli hyvä, mutta oikeaan paljon jäykempi, jolloin sielä sai oikeasti tehdä töitä, että sai sen edes vähän taipumaan. Kun sain oikeaan suuntaan ihan ok pätkät, rupesin kokeilemaan väistöjä. Oon pari kertaa ennemmin kokeillut niitä maastossa, mutta tällä kertaa paikkana oli pelto. Yllätyin aivan täysin miten hyvin Tilta väisti! Välillä tuli älyttömän hyviä pätkiä, mutta välissä homma luisui käsistä ja poni vain käveli eteenpäin. Pääasiassa väistöt meni kuitenkin hyvin! Tein niitä kumpaankin suuntaan, mutta selvästi ne olivat toiseen suuntaan hankalempia. En viittiny enää ruveta säätämään enempää, koska poni oli menny tähänki asti niin hyvin. Ratsastin ehkä vähän päälle 20 minuuttia, jonka jälkeen harjasin Tiltan ja venyttelin sen kanssa vielä hetken."


Tiltan ratsastuksen jälkeen siirryttiin talliin ja vaihdoin Jalmarille suitset päähän. Satula tosiaan jäi talliin, koska halusin koittaa, kuinka se menee ilman satulaa. Voin muuten hyvillä mielin sanoa, että pukkeja ei tullut kuin alkuun pari hassua, joita ei voi edes pukeiksi kutsua. Tästä jatkuu meidän satulaton kausi! Jalmarin selkä on malliltaan pyöreä, mutta siellä on ihan mukava istua. Itselläni on vain niin huono tasapaino, etten pysy pyöreän mallisessa selässä juuri ollenkaan, mutta eiköhän senkin voi opetella!


Aluksi menin tosiaan alkukäynnit, niin kuin aina. Niiden jälkeen aloin tehdä voltteja, mutta varoin alkuun osumasta Jalmarin kylkiin. Se on niistä todella herkkä, eikä painetta kylkiin saa luoda turhaan. Jalmari oli alusta asti todella rauhallinen, eikä se edes yrittänyt kuin kerran lähteä itse raviin ja sekin oli ihan aluksi isolla pellolla siinä kohtaa, jossa on yleensä otettu laukkasuora. Muutamien ympyröiden jälkeen aloin keskittyä raviin. Jalmari meni todella siististi ravia, täysin sitä vauhtia mitä halusin. Itse istuin selässä hirveän jännittyneesti ja pidin ohjat todella kireällä, koska pelkäsin Jalmarin lähtevän liian lujaa. Onneksi videolta katsottuna istuntani ei ollut yhtään niin paha, mitä luulin. Tuossa ohjastuntumassa olisi kyllä parantamista, suoraan sanottuna roikun ohjassa kiinni. Toki Jalmari on ravurina tottunut tukeutumaan kuolaimeen, mutta ei se ole todellakaan hevoselle kiva juttu, kun siellä suussa on koko ajan painetta. Onneksi Jalmari kuitenkin ravasi lähes joka kerta ravisuorat korvat höröllä. Ravisuorien jälkeen annoin pitkää ohjaa ja lähdin pieneltä pellolta vaeltamaan isolle pellolle. Jalmarin vahvuus on loppukäynnit, niissä se aina laskee päänsä alas ja alkaa jopa pärskiä. Ainakin mun ratsu osaa rentoutua!


Ratsastuskuvani ©Nelli
Kuinka hyvä tasapaino teillä on ilman satulaa?

24 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! :)

    Heh, mä oon ratsastanut kunnolla ilman satulaa vain kerran, menin shettiksellä ja se ravi oli jotain niin järkyttävää :D Ja koska en muutenkaan oo ratsastanu kuin pari kertaa, mun tasapaino on sen verran huono, että pysyin sen ponin selässä juuri ja juuri yhden raviympyrän verran, usein aloin jo muutaman metrin jälkeen valua sivulle ja oli pakko siirtyä käyntiin... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Shettiksillä oli silloin joskus parasta mennä ilman satulaa, niiltä ei ollut pitkä matka tippua :D Jalmari sen sijaan on niin suuri, etten edes viitsinyt yrittää sillä mitään ravivoltin tyylistä.. Ensin pitää opetella istumaan tuolla rennosti :)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! :-) mulla on itselläni aika hyvä tasapaino tai että hyppääminen ilman minkäänlaisia varusteitakin onnistuu. Kerran olen ilman satulaa pudonnut kun oltiin ponin kanssa lähdössä eri suuntiin, mutta muut tippumiseni ovat tulleet ihan silloin kun satulakin on ollut selässä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllä mäkin esim. issikoilla pystyn hyppäämään ilman satulaa ja ilman käsiä ja Montun selässä pysyin niissä pystyynhypyissä ja muissa, mutta sitten Jalmarin selässä en pysy :D

      Poista
  3. Kiva postaus ja jälleenkerran hienoja kuvia, sä kirjotat näitä postauksia kyllä tosi kivalla tyylillä! Vaikka itse sanonkin niin kyllä mulla on hyvä tasapaino ilman satulaa, meen muutenkin aika paljon ilman satulaa niin mun on nykyään tosi helppo istua selässä ja teen kaikkia samanlaisia tehtäviäkin ilman satulaa kuin satulallakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :) Mulla on kyllä edessä Jalmarin kanssa kunnon urakka, että pysyn selässä kunnon ravipätkillä ja laukasta voin vain haaveilla, kiihdytys olis jo mun tasapainolle liikaa :D

      Poista
  4. Tosi kiva postaus ja kuvat! <3 Tolla Tiltalla on ihanat suitset, en oo tainnu ennen juurikaan nähdä tollasia :D

    En oo hirveästi mennyt ilman satulaa, mutta mitä nyt niistä välistä kerroista voisi sanoa niin mulla on ihan ok tasapaino :D Joidenkin hevosten ravissa on tosin aika hankala istua ilman satulaa, joten siinä on ainakin vielä harjoittelemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kaverini sanoi mulle noiden olevan kuin leikkisuitset ja siltä ne tosiaan vähän vaikuttivatkin, mutta kyllä se noillakin toimii :D
      Itsellänikin ravi tuottaa suuresti ongelmia, ei niinkään käynti tai laukka, vaan ravi, koska se pomputtaa paljon enemmän kuin muut askellajit :D

      Poista
    2. Ja tosta postaustahdista vielä nii et mun mielestä sä oot pystyny hyvin pitämään tässä sun blogissa postaustahdin hyvänä ja aktiivisena vaikka sullakin on varmasti muitakin kiireitä :) Postaa sillon kun tuntuu hyvältä (vailla tottakai näitä olisi kiva lukea vaikka koko ajan, mutta siihen postaustahtiin ei taida oikein kukaan pystyä) :D

      Poista
    3. Kiva kuulla tällaista mielipidettä! Kiitos paljon Iida, taas kerran :)

      Poista
  5. Tosi mukava postaus ja ihanat nuo pinkit suitset! :3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ne on kyllä älyttömän suloiset :3 Tilta on tuollainen pinkkiponi :D

      Poista
  6. Noi Tiltan suitset on aivan ihanat! Eikä sun ja Jalmarin meno nyt mitenkään kamalalta näytä, itse asiassa mun silmään se näyttää todella kivalta :)

    Itsellä on yllättävän hyvä tasapaino ilman satulaa. Tietty välillä tulee pieni ja kapea pikkuponi, joka pääsee yllättämään kurvaamalla laukassa mutkat vähän tiukemmin kuin itse olettaa (ei oo muuten kivaa, kokemuksesta osaan sanoa - ja häntäluu ei todellakaan kiitä) mutta noin yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyllä on! Kiitti, vaikka näin kuvista katsottuna se taitaa näyttää paremmalta kuin livenä tai videolla :D

      Joo ylikapeet ja ylileveät hevoset on mulle se paha juttu, niiden selässä en pysy :D Kiva kuitenkin kuulla, että muilla ei tunnu olevan mitään vaikeuksia :D

      Poista
  7. Kiva postaus:) Mä ennen olin tosi huono ratsastaa ilman satulaa ja tipuin lähes joka kerta kun pukki tuli tai muutenkin joskus, mutta nykyään mulla on tosi hyvä tasapaino, kun oon menny monta kertaa ilman satulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllä mäkin pukeissa ja tuollaisissa pysyn(ainakin jotenkin), mutta kun lähdetään lisäämään vauhtia niin mulle iskee tunne, etten enää pysy kyydissä :D Munkin pitäisi vain lähteä totuttelemaan Jalmarin raviin :)

      Poista
  8. Ajaksä Jalmarin laukkaa kun edellises kommentis sanoit et laukkaa kiihdytyski on vaikeeta? Eiks laukja pidä nostaa eikä ajaa?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa ajan sen äänellä samalla, kun annan laukkapohkeet, jolloin sen pitäisi yhdistää laukkapohkeet laukkaamiseen. Ex-ravurille on vain yksinkertaisesti luonnollisempaa nostaa nopeampi ravi(joka on niille ihan luonnollista), koska se ei ole ravurina saanut laukata ja nostaa siitä laukka :)

      http://welifedream.blogspot.fi/2015/08/peltobaanailua-fttyytyvainen-kuski.html tässä postauksessa on lopussa video ja videon lopussa näkyy laukannosto, jonka se tekee sille tyypillisestä ravista. Toisin sanoen tällä hetkellä pidättelen sitä niin hitaassa ravissa kuin vain pystyn :D

      Poista
  9. Mä oon ratsastanu shettiksellä ilman satulaa niin paljon että tasapaino on kehittynyt aika hyväksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shettiksillä kyllä kehittyy tasapaino, sen olen huomannut :D

      Poista
  10. Minulla kävi kertaan nii että menin tallille shortsit jalassa kun oli niin kuuma. Tarkoitus oli vain hoitaa hoitsuni ja puhdistaa varusteet.
    Sitten tallin Omistaja sanoi että voisinko mennä hetken yhdellä shettiksellä joka on ontunut. Ajattelin että olin saanut tärkeän tehtävän, kun minun piti kokeilla arkooko se vielä jalkaa. Menin siis ilman satulaa ja oli shortsit jalassa. En suosittele, hiertää!
    Kaiken lisäksi halusin näyttää että tämä onnistuu, ja olin melkein koko ajan tippumassa.. Että eikun takaisin harjoittelemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei! Toi on kyl kamalaa.. Toisaalta shortsit ja satula on vielä inhottavampi yhdistelmä, ainakin sen kannalta, että jalustinhihnat saattavat aiheuttaa kunnon mustelmia.. :D Harjoitus tekee mestarin, ainakin melkein :D

      Poista