6. syyskuuta 2015

Pidennetty viikonloppu


Viikonloppuni alkoi jo perjantaina! Meillä oli koulussa silloin taksvärkkipäivä, eli piti mennä töihin johonkin ja ansaita tietty rahasumma. Itse menin tietenkin tallille. Siivottiin talli ja ratsastettiin. Eli oikein mukava päivä! Pakko muuten mainita yksi älyttömän hyvä elokuva, joka sattui tulemaan TV:stä perjantai-illalla! Suosittelen katsomaan Knight & Day nimisen elokuvan, se oli nimittäin todella hyvä toiminta/komedia, ainakin mun mielestä. Voisin vain katsoa sen yhä uudestaan ja uudestaan, koska juoni oli erityylinen kuin muissa toimintaelokuvissa ja kaikki epäkohdat kerrottiin, jotka jäivät vähääkään häiritsemään.


Lauantai-illalla oli sitten Syöminkien yö täällä kotikaupunkini keskustassa. Vietettiin siellä aikaa parin kaverini kanssa. Muuta ihmeellistä lauantaina ei tapahtunut. Samaten tämä päivä on mennyt kovin tavallisella tavalla. Vietettiin "synttäreitäni" muutaman sukulaisen kanssa ja myöhemmin kävin kuvaamassa. Huomenna sen sijaan tapahtuu enemmän, kun illalla mulla on ensimmäinen ajotunti mopoautolla, kuinka jännittävää! Nyt kuitenkin, hyvää suomenhevosten päivää kaikille! Alla vielä muutamia kuvia suokeista.


Oletteko te katsoneet viime aikoina hyviä elokuvia?

12 kommenttia:

  1. Hei mäkin katoin sitä elokuvaa perjantain jonkin aikaa, oli kyllä tosiaan aika hyvä! Hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kannattanut katsoa koko aika :D Toki juoneen pääsi muutenkin aika hyvin mukaan.. Kiitoksia Ella! :)

      Poista
  2. kiva postaus! itse en oikein elokuvista välitä, joten en ole pitkään aikaan katsonut mitään :D tosi hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! En mäkään enää nykyään paljoa elokuvia katso, mutta eilen jostain syystä eksyin sohvalle :D

      Poista
  3. Mä katoin myös ton elokuvan, vaikka oon nähny sen jo pari kertaa aiemmin :) Se on kyllä hyvä elokuva ja näyttelijät myös! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Itse katsoin sen vasta ensimmäistä kertaa, mutta en pettynyt :D

      Poista
  4. Minä en ole ikinä katsonut tuota leffaa. Onko se k16?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen googletuksen jälkeen löytyi tieto, että se on K12 :)

      Poista