9. kesäkuuta 2016

Päivä prinsessana

"Hevonen on heijastuma ihmisen omista haaveista itsestään - vahvuudesta ja kauneudesta - ja antaa meille mahdollisuuden paeta irti arjestamme." - Pam Brown 

1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.

Peruskouluni on tosiaan taputeltu loppuun ja se on hieno juttu ainakin omasta mielestäni. Päätin jo puoli vuotta sitten, että haluan ottaa päätösjuhlieni kunniaksi Jalmarin kanssa kuvia ja olihan mekkokuvien ottaminen yksi summer bucket -listan asioistakin. Oikeasti hankin jo tuon timanttiotsapannankin näitä kuvauksia varten, eli kuvauksia on todella suunniteltu ja odotettu! Pyysin siksi kaveriani jo hyvissä ajoin ja niinhän siinä kävi, että perjantaina kävimme puunaamassa Jalmarin(postaus) ja lauantaina kävimme ottamassa kuvia ja aikaa siinä kuluikin 2 tuntia! Ei siis voi väittää, etteikö näihin kuviin olisi panostettu! Jalmari oli muuten edustava, mutta sen korvat olivat harvoin pystyssä. Siksi aikaa meni älyttömästi, kun yritimme välillä saada sitä useamman minuutin korvat hörölle erilaisilla äänillä ja liikkeillä. Lisäksi kuvauksia häiritsivät hyttyset, joita sain olla kyykkimässä joka välissä pois Jalmarin mahan alta. Näistä tekijöistä huolimatta kuvaukset onnistuivat paremmin kuin hyvin ja sain oikeasti älyttömän hienoja kuvia, joiden ottaminen oli minulle todella tärkeää monella tavalla. En olisi voinut kuvitellakaan vielä vuosi sitten, että päätyisin joskus Jalmarin selkään ilman kypärää ja hanskoja ja vieläpä korkokengillä. Voin sanoa, että nykyään luotan tuohon hevoseen ihan kiitettävästi, vaikka joskus sanoinkin sitä arvaamattomaksi. Sanalla sanoen siitä hevosesta on pikku hiljaa muodostunut minulle tärkeä ♥

9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19, 20. ja 21.

Kaikki nämä kuvat on ottanut Nelli!
Kertokaa toki suosikkikuvanne näistä! 
Täältä voi käydä vielä katsomassa viime vuonna otetut mekkokuvat ex-liikutushevoseni kanssa.

50 kommenttia:

  1. Onpas nättejä kuvia! Lempparini ovat 3, 5, 8, 9 ja 11. :)
    Työ ootte kyllä hieno pari! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Kuvaajamme sai kyllä talteen upeita otoksia :) Mäkin kyllä tykkään tuosta numerosta 3 :) Oi että, kiitos :3

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia, sä oot tosi kaunis, sovitte niin ihanasti yhteen!

    Lempparikuvaa oli vaikeeta päättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, paljon kiitoksia ihanasta kommentistasi! :3

      Poista
  3. Ompa upeita kuvia! En osaa lempparia valita kun kaikki ovat niin hienoja♥.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hahah, ovathan nämä kyllä hienoja otoksia ettei sen puolen :D

      Poista
  4. Aivan upeita kuvia! Lempparini oat 1,17 ja 21 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy kyllä sanoa, että nuo samat kuvat löytyvät munkin suosikkilistalta :)

      Poista
  5. Todella ihania kuvia! Suosikkikuvaa en osaa valita, koska kaikki ovat upeita! :D

    VastaaPoista
  6. Vau mitä kuvia! Vaikea sano suosikkia, mutta 1,9 ja 14 olivat kivoimmat! Onnea peruskoulun läpäisystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo ykkönen kuuluu kyllä minunkin suosikkeihini :) Voi vitsit, kiitoksia tästäkin :D

      Poista
  7. 17. kuva on ehdottomasti lempparini! Kauniita kuvia ja ihanasti kirjoitettu postaus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä myöntää, että siinä on ihan oma tunnelmansa :) Kiitos!

      Poista
  8. 6,16 & 17 oli omaan mieleen parhaimpia kuvia, mutta voi että miten tunnelmallisia nää kaikki muutkin oli! Ihanaa tekstiä, oot ihana bloggaaja!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä hienoja, jos saan itse sanoa! :D Meidän kuvaajamme tosiaan onnistui taltioimaan näihin upeita värejä ja tunnelmia :) Voi vitsit, kiitoksia <3

      Poista
  9. 20 oli kyllä lemppari! Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia kaikki, mutta kuva numero 6 on suosikkini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täytyy kyllä myöntää, että siitä tykkään itsekin :)

      Poista
  11. Suosikkini ovat 8 ja 18. Jestas että oot kaunis, mä voisin vähän rotevampana vaan haaveilla tollaisesta! Lisäksi mulla on sellainen "nätti" pyöreä naama, joka aina pistää silmään joka kuvasta. Mutta voin kyllä sanoa, että ihan uskomattoman hienoja kuvia, kehystä joku seinällesi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä kivoja kuvia! Voi apua, kiitoksia! <3 Hassua, miten erilailla ihmiset oikeasti näkevätkään muut ja itsensä :o Itse nimittäin karsin näistä mekkokuvista pari kivaa kuvaa ihan sen takia, että käteni näyttivät niissä yliluonnollisen tikuilta.. Täytyy silti sanoa, ettei kroppa saa olla esteenä millekään, varsinkaan kuvien ottamiseen joten mars mekko päälle ja kuvauksiin ;) Usko pois, olet ainoa, jota nuo asiat oikeasti häiritsevät! Kiitos vielä kerran, varmasti kyllä kehystänkin! :)

      Poista
  12. 6, 8, 12 ja 18 oli mun lempparit, mutta kaikki on kyllä hienoja!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä, näistäkin tykkään! Itse asiassa tuo nmr 18 taitaa olla mulla taustakuvanakin kännykässä :DD Kiitos!

      Poista
  13. Vauu!! Noi kuvat on todella hienoja,nää on hienoimpa kuvia joita oon nähny yhdessäkään blogissa! Ja vau oikeesti oot ihan super kaunis noissa kuvissa! ja Jalmari näyttää tosi suloselta ja nätiltä noissa kuvissa. Näytätte Jalmarin kans tosi ihanilta ja sovitte hyvin yhteen :D Mun lempi kuvat oli: 1,3,6, ja 17! Ihanaa että kirjoitat tätä blogia! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, paljon kiitoksia ihanasta kommentista <3 Täytyy kyllä myöntää, että juuri noista kuvista minäkin tykkään eniten! Jallu kyllä näyttää suloiselta näissä joissakin, kun se on korvat höröllä :3 Kiitos vielä!

      Poista
  14. Mielettömän hienoja kuvia! :D oma lemppari taisi olla 15 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo 15 on kyllä kiva, vaikka siinä nuo värit hiukan vääristyvätkin, kun kuva on otettu kaverini kameralla :D

      Poista
  15. Mun lemppari oli ylivoimaisesti toi ensimmäinen kuva, mut kaikki kuvat oli kyllä taas jälleen kerran aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ensimmäinen on kyllä omalla tavallaan jopa suloinen kuva ja se näyttää hauskalta tuossa "profiilikuvassani" :D Kiitos! :)

      Poista
  16. Todella ihania kuvia♥ Tällä kertaa en kuitenkaan osaa sanoa mun lemppareita :`)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :) Hahah, nää on kyllä kaikki omalla tavallaan ihan kivoja :D

      Poista
  17. Ihan sairaan hienoi kuvii. Oot tosi kaunis ja Jalmari ihana! Siun postaukset piristää ain päivää, ihanien kuvien takia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiitoksia <3 Tää kommentti kyllä piristi mun päivää :D

      Poista
  18. Eikä! Ihan älyttömän upeita kuvia! 8, 19 ja 20 oli varmaan suosikit! Pääsisinpä ottamaan Romeon kanssa myös mekkokuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää viimesimmät kollaasikuvat on kyllä kivoja! :) Siitä sitten vaan ottamaan! :)

      Poista
  19. Sulla on ihan super kiva blogi, liityin lukijaks!
    matkalllatahtiin.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiitoksia! :) Tervetuloa seurailemaan :)

      Poista
  20. Kiva blogi! 1 kuva on paras kun se erottuu joukosta ja siinä on semmosta prinsessamaisuutta😂❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tiara enää puuttuu :D Itsekin kyllä tykkään juuri tuosta kuvasta :)

      Poista
  21. Kiva postaus ja ihania kuvia, en osaa valita lemppareita!
    www.my-priceless-star.blogspot.fi

    VastaaPoista
  22. 3&5 oli kivoja :-) kaikki oli kyl kivoja!

    VastaaPoista