19. kesäkuuta 2016

Ponin satulassa x2


Viime viikon tiistaina(7.6) päädyin pitkästä aikaa Lamonan tallille. Olin kuitenkin matkassa yksin, joten ratsastuskuvia ei ole. Sen sijaan kuvailin Lamonasta parit kuvat laitumella! Täytyy kuitenkin heti alkuun todeta, että Lamona meni jo silloin todella hyvin! Menin sillä suhteellisen rennon ja lyhyen treenin ruohopellolla, jossa oli melko pitkää ruohoa. Alkuun Lamona yritti syödä, mutta kun aloimme työskennellä, se tuntui unohtavan ruohon. Tällä kerralla teimme oikeasti tietynlaista tehtävää! Alla on havainnollistava kuva tehtävästä, jota toistin muutamia kertoja. Lamona tuntuu tykkäävän, kun sillä on jotain tekemistä. Epäilenkin, että tämäkin oli yksi syy treenin onnistumiseen. Yleensä pysähdykset ovat tulleet pienellä viiveellä, mutta nyt Lamona alkoi tottelemaan todella hyvin, kun se tajusi tehtävän idena! Lisäksi tuon ravi-käynti siirtymisen jälkeen se oli jo usein itse nostamassa ravia. Lamona kyllä tajuaa hyvin tehtävät, joita teemme.


Tuon siirtymistehtävän jälkeen siirryin ottamaan laukkoja. Nyt uskalsin jo pyytää hiukan enemmän Lamonalta ja sain todella hyviä pätkiä! Viimeisellä pätkällä se lähti oikeasti pyörittämään laukkaa ja sain taas kokea, miltä se keinuhevoslaukka tuntuukaan. Voin siis sanoa olevani erityisen tyytyväinen!

Apua kun kevennän etukenoon! Lisäksi minusta on näemmä tullut "kädet alhaalla" -ratsastaja!
Nyt taitaa olla varpaat hiukan väärään suuntaan..

Lisäksi olin ratsastamassa Lamonalla tämän viikon keskiviikkona(15.6). Sama linja jatkui ja Lamona toimi jälleen todella hyvin! Tämän postauksen ratsastuskuvat ovat tältä kerralta! Nyt en keksinyt mitään erikoisempaa tehtävää, vaan teimme satunnaisia ympyröitä ja pysähdyksiä sinne tänne. Lamona toimi alusta alkaen todella hyvin ja ravi oli reipasta. Varsinainen treeni painottui laukkaan ja omaan istuntaani. Yritin tällä kerralla opetella oikeasti istumaan siellä laukassa. Lamonalla on vain niin suuri laukka, ettei siellä ole mikään helpoin istua! Menimme useita laukkasuoria molempiin suuntiin. Usein annoin Lamonan hidastaa itse, koska menomme on tosiaan sitä, että menen ponin ehdoilla. Viimeisellä pidemmällä laukkasuoralla Lamona kuitenkin innostui ja se poni kyllä syttyi sen jälkeen! Ravaaminen oli viimeisen laukkasuoran jälkeen todella vauhdikasta ja usein Lamona yritti itse nostaa laukkaa.


Lopuksi kaverini, joka toimi myös kuvaajana, kävi Lamonan selässä. Hän on viimeksi käynyt sen selässä lokakuussa(postaus) ja nyt keksin laittaa Nellin satulaan uudestaan. Näin Hän kertoi itse: "Menin lopussa hetken aikaa Lamonalla ja sen perusteella se oli aika jäykkä ja laiska, mutta silti vähän parempi kuin viimeksi. Vasempaan suuntaan Lamona ei ollut niin hyvä kuin oikeiaan, mutta siihenkin tuli silti pari ihan hyvää pätkää."
Meno näytti kyllä kaikkea muuta kuin laiskalta, kun Lamona nosti itsestään laukankin. Poni ei kuitenkaan taipunut kunnolla, joten kävin vielä selässä kokeilemassa testaako Lamona vain uutta ratsastajaa vai mitä. Minäkään en silti saanut Lamonaan enää kunnollista tuntumaa siinä vaiheessa ja päätin, että oli parempi lopettaa. Olihan Lamonalla mentykin jo 45minuuttia. Minulle jäi taas todella hyvä fiilis, etenkin tuosta reippaammasta laukkasuorasta!


Kaikki ratsastuskuvani on ottanut Nelli!
Millaisia ratsastustehtäviä te tykkäätte mennä?

28 kommenttia:

  1. Ihana Lamona<3 ja tosi kivasti menitte ainakin kuvien perusteella!:) Mut kivasti sopii yhteen toi sun paita ja Lamonan satulahuopa. Ajattelinkin eilen että koskahan tulis postausta Lamonasta,ja meinasin kysyäkkin sulta mutta en sitte kysny:DD En tiä miks repesin noille hymiöille sun naamassa nois paris kuvas :D Mä tykkään mennä ihan tollasia perus ratsastustehtäviä esim.Käynti,ravi,laukka tehtäviä plus voltteja. Mut tosi kivasti kirjoitettu postaus ja hyviä kuvia ja tosi hyvää tekstiä:) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana! Hahah kiitti, vaikka löytyyhän näidenkin perusteella korjattavaa :D Joo itse asiassa laitoin tuon paidan vähän niinkuin tarkoituksella! Noi hymiöt tulee kyllä vielä jatkossakin käyttöön, kun niillä saa sensuroitua naaman melko järkevästi :DD Noi on kyllä ihan kivoja, mutta itse tykkään enemmän jostain haastavammista tehtävistä! Kiitos vielä! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä kuvista tykkään kyllä itsekin :)

      Poista
  3. Tosi kivalta näyttää teidän meno! :) Jälleen kerran kiva postaus ja hienoja kuvia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Selma! :) Nää kuvat on kyllä omastakin mielestäni kivoja. Huomaa kyllä, että Canonin kameroilla värit ovat ihan erilaiset kuin Nikoneissa! :)

      Poista
  4. Tosi hyvän näköstä menoa teillä! Ite tykkään taivutella, mutta pikkuhiljaa väistöt, varsinkin ravissa, on alkanu nousta lemppareiks:) eikä ne laukassakaan mitään hirveitä ole ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitti! :D Täytyy kyllä sanoa, että väistöt on munkin suosikkeja! :) Niissä on jonkun verran haastetta, mutta koulutetulla hepalla on helppo onnistua :D

      Poista
  5. Ihania kuvia! Lamona on muuten nätti! Olisi kiva saada Lamonasta lisää postauksia! Sulla on niin sujuvaa tekstiä ja huomaa, että käytät aikaa tähän sun blogiin! Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kyllä on! Joo siitä on tullu todella nätti nyt kesäkarvan tultua :) Saas nähdä kuinka saan kuvaajaa mukaan, mutta yritän tehdä aina silloin, kun postailuun on aihetta :) Kiitoksia!

      Poista
  6. Ihana Lamona, ratsastat tosi hyvin♥

    VastaaPoista
  7. Tosi kivalta tehtävältä vaikutti! :) tosi kivoja kuvia ja nätti ponsku :P
    Ite tykkään kaiken laisista tehtävistä, koulua on välillä tosi kiva vääntää kunnolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi kyllä oli, kun se ei ollu vielä mikään vaativa, että se oli kaikille mukava :D Kiitokset kuvista taas kuvaajalle! Siitä on kyllä tullut kivan värinen :)
      Kiva kuulla! Pikku hiljaa koulukin alkaa tuntua ihan kivalta minustakin :D

      Poista
  8. Sä ratsastat ihan sikahyvin! Kyllä mullakin tulee noita käsi & jalkaterän asentovirheitä tosi paljon!
    Mä tykkään mennä ravitehtäviä, joissa ratsastetaan paljon lyhyitä siirtymisiä, voltteja ja kiemuroita. Sit tykkään käynnistä laukannostotehtävistä.

    Ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse sitä on aina niin tarkka omaa istuntaansa kohtaan, että huomas ne pienimmätkin virheet, mutta kiitos kuitenkin! :)
      Joo täytyy myöntää, että nääkin on kivoja!

      Poista
  9. Kiva postaus ja tosi nättejä kuvia!
    Teillä kuulosti ja näytti menevän molemmilla kerroilla tosi hyvin :)
    On muuten kiva, kun jaksat kesälläkin olla niin aktiivinen blogin kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hahah, pakkohan sitä on olla aktiivinen kun ei ole muutakaan tekemistä :D Eivaan, tää on oikeasti hauskaa puuhaa! Ehkä heinäkuu on vähän hiljaisempi kuu :D

      Poista
  10. Mukava postaus ja kivoja kuvia :) Ravitehtävistä itse pidän todella paljon. Tykkään tehdä alkuun ihan temmonmuutoksia ja sitten teen ihan taivutteluita ja voltteja, sillä koen saavani silloin hevosen nopeiten avuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvista tykkään kyllä itsekin :) Joo noi on kyllä tuohon avuille saamiseen ihan "käteviä" tehtäviä! :)

      Poista
  11. Kivasti kirjoitettu postaus ja upeita kuvia! Itse rakastan kaikenmaailman puomi-/kavalettitehtäviä varsinkin, jos niissä on jo vähän haastetta. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Itse en niin hirveästi enää mistää puomi/kavalettitehtävistä välitä, että joko sitten korkeampia esteitä tai koulua vaikka joo, puomithan niitä tärkeimpiä ovat :DD

      Poista
  12. Sä ratsastat sairaan hyvin :) Ihana postaus, kuvat olivat ihanan hyvälaatuisia C:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :D Joo nää on kyllä omastakin mielestä hyviä kuvia, kiitokset kuvaajalle :)

      Poista
  13. Tykkään mennä erilaisia estetehtäviä. Ja kuvista ei kannata lähteä arvioimaan istuntaa suoralta kädeltä samalla tavalla kuin videolta, koska kuva nappaa vain sen yhden hetken, kun taas videolta näkee monen sekunnin tai minuutin pätkiä. :D Toistelenpa minäkin nyt muita, kun sanon, että ratsastat hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Estetehtävät on kyllä välillä todella kivoja! Joo oon niin samaa mieltä, siksi väitänkin ettei kuvien perusteella pysty oikeasti edes kehumaan.. Toki näitäkin kuvia on sen verran paljon, että jonkun verran pystyy jo arvostelemaan, mutta yksittäisistä kuvista on paha sanoa yhtään mitään :D Mutta paljon kiitoksia!

      Poista
  14. Onpas teillä ihana pinkki väriteema ♥:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun paita kyllä soveltui tuohon huopaan hyvin + tummille hevosille/poneille sopii niin hyvin pinkki ja muut neonvärit :D

      Poista