28. heinäkuuta 2016

Kahden hevosen torstai


Viime torstaina(21.7) olin käymässä kahdella tallilla. Päivällä ajelin itsekseni mopoautolla Jalmarin luokse liikuttamaan sitä. Suunnittelin jo valmiiksi, että irtojuoksutan tammaa. Siksi päädyimmekin pian saapumiseni jälkeen eräälle pienemmälle pellolle, jossa kuvittelin irtojuoksutuksen onnistuvan. Kuvitteluksi se sitten jäikin, kun tilaa oli aavistuksen verran liikaa. Yritin siinä samassa myös irtohypyttää Jalmaria noin 20cm korkean esteen ylitse, mutta eipä se sitä ylittänyt kuin kerran.. Estehevosta tammasta ei taida ainakaan tulla, eikä se nyt niin harmitakaan minua. Irtojuoksutuksen aikana Jalmari ehti rikkoa toisen etusuojansakin ja huomasin tämän vasta hiukan myöhemmin. Siksi siltä siis puuttuu joistain kuvista toinen etusuoja. Juoksutuksen jälkeen kävelytin Jalmaria hetken ja uitin sitä vielä hetken. Tällä kerralla se suorastaan syöksyi veteen. Ymmärrän ihan hyvin, koska ötökät kiusasivat tammaa aika lailla ja vedessä niistä ei ollut niin paljoa haittaa.


Illalla olin vielä kaverini mukana kuvaamassa häntä ja Nebua ja päästihän kaverini minutkin sinne selkään lopuksi. En osannut varautua tähän yhtään, joten hyppäsin selkään vain tennareilla ja shortseilla. Lisäksi sain lainata kaverini merkkikypärää ja hanskoja. Totesinkin, että tuo kypärä oli kyllä näin kerran kokeilun perusteella todella kivan tuntuinen päässä! Se vain, että hintaakin siltä sitten löytyy.. Nebu oli tällä kerralla todella kiva. Toki menin sillä vain käyntiä, mutta jo sen perusteella, että sain ratsastettua sitä hiukan enemmän "kevyemmäksi", voin sanoa, että se oli kiva.


Ratsastuskuvani on ottanut Nea!
 Millaisia ratsastuskypäriä te omistatte?

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia,varsinkin noi ensimmäiset etenkin tuo kahdes kuva❤ Jalmari on kyllä aivan ihana! Mulla on joku Euro Hunterin ratsastuskypärä johon oon laittanu vähän timantteja;D Mut tää oli kyllä kiva postaus Niinkuin kaikki postaukset,hihi;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Se on ♥ Mullakin on joku ihan perus kypärä, mutta ehkä nyt kun hommaan uuden, ostan jonkun vähän laadukkaamman :) Kiitos nyt vielä!

      Poista
  2. Ihanan kesäisiä kuvia kaikki! :-)

    Mä omistan ihan vain CRW:n vähän erikoisemman kypärän (siitä löytyy mustaa sekä ruskeaa väriä), mutta tykkään siitä itse toodella paljon! Hinta sillä ei todellakaan ollut paha - vajaa 100 euroa. Kohtahan mun pitäisikin taas hankkia uusi, ehkä voisin kokeilla jotain toista ja laadukkaampaa merkkiä seuraavaksi - vaikka tuo CRW:n kypärä on ollut kyllä ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kyllä on! :D
      Tuollaisen mäkin voisin malttaa hankkia :DD Mahtavaa kuulla, että olet tykännyt tuosta! Munkin pitäisi hankkia jo uusi, mutta ärsyttää vähän se, että ne standardit julkaistaan vasta myöhemmin..

      Poista
  3. Ihania kuvia ja kiva postaus! :)
    En oo nyt ihan varma ratsastuskypäräni merkistä, mutta muistaakseni se on ihan tavallinen Eurohunterin kypärä, väriltään harmaa-musta. Enemmän käytän siis ajokypärää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Monella tuntuu olevan juuri näitä halvempia merkkejä, itsellänikin hyvin palvellut kypärä, jonka merkki on vähän vähemmän tunnettu ja tämän omani hintaluokka oli n.40e :D

      Poista
  4. Ratsastat tosi hyvin ja Jalmari on suloinen♥
    En ole varma mikä mulla on, joka Euro Hunterin tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Jallu kyllä on! :3
      Hahah, itsekään en ole varma tuosta omani merkistä, mutta sitä merkkiä en kyllä olekaan paljoa muualla nähnyt :D

      Poista
  5. Ihania kuvia! Mulla on myös co:n kypärä, niinkuin kaverillasi, mutta halvempi malli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mullekin kelpaisi kyllä tuollainen, mutta juurikin halvempana.. :D

      Poista
  6. Tosi hienoja kuvia jälleen kerran!:)

    VastaaPoista
  7. Aivan ÄLYTTÖMÄN ihania kuvi jälleen kerran, varsinkin noi jotka Jalmarista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :3 Itsekin kyllä tykkään näistä Jalmarin kuvista :)

      Poista