4. joulukuuta 2015

Joulupostaus: Blogiystävänikirja


Päätin toteuttaa tällaisen "blogiystävänikirjan" parin hyvän kaverini kanssa. Keksin muutamia kysymyksiä, joihin he vastasivat ja samoihin kysymyksiin vastaan tietenkin myös yksin! Monessa postauksessa lukee, että käyn kuvaamassa Nean hevosta tai että Nelli niminen henkilö on ollut kuvaamassa minua. Tässä postauksessa teille selviää hiukan tarkemmin, keitä nämä henkilöt ovat! Ps. kannattaa käydä liittymässä Nean blogiin, siellä on enemmän juttua mm. Nebusta!

Nimeni on Suvi.
Olen syntynyt vuonna 2000.
Lempivärejäni ovat lila ja pinkki.
Harrastan ratsastusta ja valokuvausta.
Olen n.168cm pitkä.
Omistan kissan ja akvaarion yhdessä perheeni kanssa.
Olen ratsastanut 11 vuotta(joista n.5 on aktiivisesti, mutta tunneilla olen käynyt vain satunnaisesti).
Tasoni ratsastajana on suurin piirtein HeC ja hypännyt olen ratana 50-60cm.
Esteet vai koulu? Miksi? Jos kisaisin, kisaisin mieluummin esteitä, mutta tällä hetkellä olen kiinnostunut enemmän kouluratsastuksesta ihan siitäkin syystä, etten pääse hyppäämään kovinkaan usein. Ja tällä hetkellä haluan saada ennen kaikkea perusistuntani kuntoon, joka on taas "hukassa".
Unelmaratsuni on yli 165cm korkea puoliverinen, joka hyppää yli metriä ja on koulutustasoltaan n. HeA. Haluaisin päästä kehittymään ratsastajana, joten superhelppoa hevosta en halua. Pientä haastetta pitää olla, ettei ratsu ole automaatti. Täällä aiheesta vielä postausta!


Nimeni on Nea.
Olen syntynyt vuonna 1999.
Lempivärejäni ovat vaalean lila, vihreä ja sininen.
Harrastan akrobatiaa, pianon soittoa, ratsastusta säännöllisesti(+ laskettelua)
Olen 173cm pitkä
Omistan hevosen ja kaksi koiraa, joista toinen on yhteinen siskon kanssa ja toinen perheen kanssa.
Olen ratsastanut 8 vuotta säännöllisesti tunneilla.
Tasoni ratsastajana on HeB ja re105 kisoissa ja kotona 110cm ja ye 125cm.
Esteet vai koulu? Miksi? Esteet, koska ollaan siinä parempia, laji on jännittävämpi sekä kivempi ja oon huono kouluratsastaja omalla hevosellani :D
Unelmaratsuni olisi väh. re 120/130cm -->, VaB, miellyttämisen haluinen, ei pelkää mitään turhia, saa klipata, ruuna, kaikki hoitotoimenpiteet sujuu ongelmitta ja sille käy mikä vaa, ~160cm miel. vähä yli ku alle ja puoliverinen.


Nimeni on Nelli.
Olen syntynyt vuonna 2002.
Lempivärejäni ovat musta, vaaleanpunainen ja valkoinen.
Harrastan ratsastusta, käsitöitä ja valokuvausta.
Olen 162cm pitkä
Omistan kissan, mutta meille on tulossa toinenkin kisu jouluna.
Olen ratsastanut 4(?) vuotta säännöllisesti.
Tasoni ratsastajana on HeC, en ole varma ja ratana olen mennyt 50-60cm.
Esteet vai koulu? Miksi? Koulu ehottomasti, koska esteet ei vaan ole mun juttu. Pikkuesteet ovat kivoja silloin tällöin, mutta täytyy sanoa, että hyppään nykyään niitäkin todella harvoin.
Unelmaratsuni on osaava kouluheppa, joka olisi kevyt ratsastaa ja liikkuisi omalla moottorilla. Heppa ei antaisi mitään ilmaiseksi, mutta ei toki olisi mikään mahdoton :D Lisäksi olisi kiva, jos se olisi n.160cm korkea, maastovarma ja sillä olisi kivat askeleet istua.



Te lukijat voitte vastata myös näihin "kysymyksiin", jos haluatte!

14 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! :D hauska idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tää oli kyllä kiva tehdä, kun sain kaverini mukaan :)

      Poista
  2. Hyvin toteutettu ja ideoitu postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos pidit! :) Tätä oli kyllä kiva toteuttaa!

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Minäkin olen tehnyt yhteen joulukalenterin luukuista tällaisen postauksen, jossa Pyste kertoo itsestään... :D

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus ja hyvä tää idea! :)

    VastaaPoista
  5. Tähän oli kyllä kiva vastata ja musta tästä tulikin tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista